Raaseporin rintamareitti pyöräillen – kesäisiä mäntykankaita ja sotahistoriaa

Aiemmin julkaistu Retkipaikassa 9.8.2020.

Lähdimme heinäkuun lopussa ajamaan Raaseporin rintamareitin, Tammisaaresta lähtevän ja sinne palaavan, 46 kilometrin mittaisen pyöräilyreitin. Reitin erikoisuutena ovat rannikon mäntymetsiin jääneet sotahistorialliset muistot, joista eräs historiamme ajanjakso oli unohtunut minulta ihan kokonaan.

Hangon vakiokävijöinä olemme ohittaneet Tammisaaren monen monituista kertaa. Viehättävä Tammisaaren keskusta jää monelta Hangon kesävieraalta väliin, mikä on harmi, sillä jo 1500-luvulla perustetusta kaupungista löytyy kauniita ikivanhoja katuja ja omenapuiden somistamia idyllisiä pihapiirejä, joita katsellessa voi helposti kuvitella hatuntekijöiden ja kelloseppien liiketoimet herrasväen päiväkävelyjen lomassa. Rintamareitille suuntaava saa leivottua seikkailusta aivan mainion miniloman yöpymällä Tammisaaren kauniissa keskustassa ennen ja jälkeen pyöräilykierroksen. Reitti sopii kuitenkin hyvin myös päiväretkikohteeksi.

Olin vuokrannut polkupyörät aamutuimaan noudettavaksi keskustasta. Ympäri rannikkoa operoivan Carfield-pyörävuokraamon Tammisaaren-pisteenä toimii Motel Marine, jonka vieressä olevalle Raippatorille jätämme auton. Rengaspaineiden tarkistuksen jälkeen hyppäämme satulaan ja lähdemme pyöräilemään kohti kaupungin pohjoispuolella kulkevaa valtatie 25:ttä. Löysimme reitin alun ja seurasimme sen kulkua Google Mapsista. Reitillä ajettavat tiet ovat laskettavissa melkeinpä yhden käden sormin, joten käännöksiä ei montaa tullut matkan aikana tehtyä ja siten reitin seurailu oli leppoisaa.

Keisarinnan lähde ja kaunis Vitsand

Ensimmäiset kilometrit Tammisaaresta eteenpäin etenevät joutuisasti, ja laskettelemme kevyen liikenteen väylällä Prästkullantien risteykseen saakka. Ajamme muun liikenteen seassa noin kilometrin, kunnes käännymme Leksvallintielle. Liikenne hiljenee lähes kokonaan. Poimimme tien pientareelta kouralliset vadelmia suihimme ja nautimme maalaismaiseman rauhasta. Hyväkuntoinen asfaltti jouduttaa meidät pian Dagmarin puiston parkkipaikalle.

Dagmarin puiston luonnonsuojelualue sijaitsee noin 8 kilometrin päässä Raaseporin keskustasta. Isolla parkkipaikalla riittää hyvin tilaa autolle, ja pyöräilijän etuna on mahdollisuus ajaa hieman lähemmäs lähdettä. Parkkipaikka on selkeästi merkitty, ja alue on kyltitetty esimerkillisen hyvin.

Luonnonsuojelualue on Fiskarsin omistamilla mailla, jotka yhtiö on antanut sadaksi vuodeksi Metsähallituksen hoitoon lahjaksi satavuotiaalle Suomelle – tarinan taustat voi lukea tästä.

Kuiva mäntymetsä laskee alas kohti merta ja muuttuu matkalla vehreäksi keitaaksi, pohjaveden purkautuessa Salpausselkään kuuluvasta Lohjanharjusta pieneksi, polveilevaksi puroksi. Lähde laskee purona kiviseen altaaseen ennen sen valumista mereen. Rannassa on laituri penkkeineen ja kaunis, pieni hiekkaranta. Jotakuinkin täydellinen ympäristö kuuman kesäpäivän viettoon.

Paikka on saanut nimensä siihen ihastuneesta Tanskan prinsessa Dagmarista, joka naitettiin Venäjän kruununperillisen Aleksanterin kanssa. He tekivät useita matkoja Suomen rannikolle keisarillisella huvipurrellaan, jolle Lähdelahti tarjosi suojaisan poukaman. Hallitsijaparin vierailut on kirjattu paikalla seisovaan muistokiveen. Lue lisää paikasta täältä.

Kävelemme takaisin pyörillemme ja jatkamme Leksvallintietä lounaaseen. Muutaman kilometrin päässä tie kääntyy vasemmalle Vitsandin rantaan. Vitsandiin pääsee myös polkua pitkin suoraan Dagmarin lähteeltä, mikä on ehkä aavistuksen selvempi reitti kyltityksineen. Paikkaa ei ole Leksvallintiellä merkitty aivan yhtä selvästi kuin Dagmarin lähdettä.

Dagmarin lähteeltä Vitsandiin kulkeva reitti on metsäpolkua, ja sitä kelpaa kulkea vähän paksummilla renkailla varustellulla polkupyörällä. Vitsandissa ei ole ohjeistettu jättämään pyörää mihinkään tiettyyn pisteeseen. On enemmänkin retkeilijän mieltymyksistä kiinni, haluaako ajaa BMX-hengessä ihan rantaan saakka. Polku on lyhyt, mutta pomppuinen.

Vitsandin valkoisella hiekkarannalla seistessä, kesäistä saaristonäkymää katsellessa, on vaikea kuvitella Krimin sodan melskettä ja tällä paikalle käytyä tulitaistelua englantilaisten sotalaivojen ja venäläis–suomalaisen patterin välillä. Strategisesti tärkeä rannikkomme on historian saatossa nähnyt verenvuodatusta surullisen paljon.

Tielle palattuamme jatkamme muutaman kilometrin matkan Leksvallintietä, kunnes käännymme Skogbyn kylään johtavalle tielle. Ajamme pölisevää hiekkatietä pitkin Villa Kosthållille, ihastuttavalle puutalolle, joka alkujaan toimi Skogbyn sahan kanttiinina, konttorina ja sahan perustajan Mauritz Hisingerin kotitalona. Samainen Hisinger rakennutti Dagmarin lähteelle keisarinnan arvolle sopivan puiston ja vastaanotti hallitsijaparin heidän vuoden 1888 vierailullaan.

Ihastelemme hetken villan pihanurmikosta huolehtivia lampaita ennen kuin käännymme luoteeseen kohti Harparskogin kylää ja sen mukaan nimettyä puolustuslinjaa.

Bunkkerimuseo ja vaikuttava Irma 302

Jotkin asiat tietää lukeneensa useammankin kerran historian kirjoista, mutta niille ei ole silti oikein tietoisesti koskaan uhrannut ajatusta. Tällaista historian ajanjaksoa minulle edusti Hangon vuokra-aika Neuvostoliitolle ennen jatkosotaa. Suomi sitoutui talvisodan päättäneessä Moskovan rauhansopimuksessa 1940 paitsi luopumaan Karjalankannaksesta, myös vuokraamaan Hangon ympäröivine saarineen 30 vuodeksi Neuvostoliitolle.

Neuvostoliitto perusti Hankoon sotilastukikohdan, jossa oli noin 27 000 sotilasta ja tuhansia siviilejä. Väkimäärä oli kaiken kaikkiaan noin 40 000, neljä kertaa enemmän kuin mitä alueella oli alun perin suomalaisia. Pitsihuvilat saivat uudet asukit ja Hanko oli neuvostoliittolaisten pohjoisen Riviera, jonka asemapaikoista kilpailtiin.

Suomi ei luonnollisestikaan päästänyt naapuria takapihalleen varustautumatta. Ennen jatkosodan alkua Suomi oli rakentanut vuokra-alueen rajalle kantalinnoitetun puolustusaseman. Toukokuun 1941 lopulla Harparskog-linja käsitti 46 betonibunkkeria, saman verran korsuja, 70 tykkiasemaa ja 113 konekivääripesäkettä. Hankoniemen poikki oli tehty valtava, useita kilometrejä pitkä panssarivaunueste, jonka osien ohi pyöräilimme useampaan otteeseen.

Keskellä lämmintä kesäpäivää nuo tapahtumat tuntuvat kovin kaukaisilta, mutta aikakauteen voi tutustua lähemmin bunkkerimuseossa. Irma 302 oli yksi väliaikaiselle rajalle tehdyistä vahvoista betonibunkkereista, joka on sittemmin kunnostettu ja avattu yleisölle. Bunkkeri on varustettu 45 millimetrin panssaritykillä ja konekiväärillä. Aseet liukuvat sutjakkaasti öljytyillä rattaillaan, ja tähtäinoptiikan tarkkuus on yhä hämmästyttävä. Bunkkerissa voi siirtyä hetkeksi 80 vuoden taakse savukoneella höystetyn äänimaailman siivittämänä ja kokea, miltä on tuntunut olla yksi bunkkeria miehittäneestä kuudestatoista sotilaasta. Haikean surullinen mutta vaikuttava äänikokemus on tarjolla bunkkerissa vieraileville ryhmille.

Jatkamme bunkkerilta vielä puolisen kilometriä eteenpäin kohti linjan muistomerkkiä, joka on pystytetty paikalle, jolla marsalkka Mannerheim otti vastaan Hangon joukkojen ohimarssin Neuvostoliiton jätettyä alueen. Ohitamme muutamat pihapiirit ja ajamme hiljaista kylätietä muistomerkille. Haukkaamme paikalla retkieväät ennen kuin hyppäämme jälleen pyörän selkään.

Hankoniemen rintamalinja pysyi paikallaan koko jatkosodan ajan, kummankin puolen keskittyessä puolustukseen. Taistelut olivat pääsääntöisesti tykistötaisteluja ja maarintamalla asemasotaa, liikkuvampia taisteluja käytiin saaristossa. Lopulta Neuvostoliitto evakuoi Hangon tukikohtansa, ja viimeiset sotilaat poistuivat kaupungista 3. joulukuuta 1941. Saman päivän aamuna suomalaiset sotilaat etenivät tyhjään kaupunkiin.

Hangon rintamamuseo

Palaamme takaisin valtatielle ja pyöräilemme lyhyen matkaa Hangon rintamamuseolle, jonka portilla seisova tykki on monesti vilahtanut auton ikkunassa. Vihdoin pääsemme tutustumaan itse museoon. Museon perusnäyttely kertoo kattavasti vuosien 1939–1941 tapahtumista, ja siihen kuuluu valokuvia, karttoja ja erilaisia aikakauden esineitä. Hangon vuokra-alueen raja kulki vain sadan metrin päässä museosta, mitä osoittamaan on jätetty vanha varoitustaulu. Ympärillä risteilevät juoksuhaudat tarjoavat nekin varsin autenttisen kokemuksen silloisesta miljööstä ja ovat varmasti jännittäviä myös pienempien museokävijöiden mielestä. Meidän käyntimme aikana museon alueella järjestettiin lapsille lisäksi poniratsastusta.

Voit lukea lisää Hangon sotahistoriasta esimerkiksi itsenaisyys100.fi-sivustolta.

Takaisin lähtöpisteeseen

Juotuamme Rintamamuseolla kahvit jatkamme matkaa. Vaihtoehtona on palata samaa reittiä takaisin tai jatkaa lyhyen matkaa kohti Hankoa ja kääntyä sitten luoteeseen. Teemme mieluummin rengasreitin, joten valitsemme jälkimmäisen vaihtoehdon. Jatkamme Öbyn ja Vimenbölen kylien kautta Prästkullantielle ja siitä edelleen Tammisaareen. Pitkän aikaa vieressämme on Gennarbyvikenin järvi, joka on aikanaan merenlahdesta padottu teollisuuden veden tarvetta varten.

Tämä osuus on maisemallisesti miellyttävin ja muistuttaa saariston Rengasreitin etappeja. Autoliikennettä on hyvin vähän, pyöräilijöitä vain muutama, ja eräskin kävelijä huudahtaa iloiset heipat tullessaan meitä vastaan. Reitti on selvästi pienemmällä käytöllä kuin esimerkiksi Nauvon maantiet. Mäkiä on yksi toisensa jälkeen, ja pääsemme ihailemaan järveä niin vedenpinnan tasosta kuin muutaman kymmenen metrin korkeudeltakin.

Tällä osuudella ajamme käytännössä koko matkan hiekkatietä, ja paksut renkaat tulevat tarpeeseen. Alamäet ovat hauskoja, mutta muutamia uria joudumme oikeasti varomaan.

Peura kipittää edestämme tien poikki, kolme kurkea hiippailee pellolla. Pysähdymme vehnäpellon laitaan evästauolle, missä korskea ratsu mittailee meitä aitauksestaan. Näihin maisemiin on hyvä päättää kesäloma. Ensin tosin yhdeksän kilometrin loppuosuus pikitien laitaa. Mutta sehän menee heittämällä.